
Julkaistu |
8.4.2026
Hakkuurajoitukset siirtävät hakkuut ja tulot ulkomaille – ilmasto ei kiitä
EU:n maankäytölle ja metsätaloudelle asettamien nielutavoitteiden ja biodiversiteettistrategian toteutuminen aiheuttaisi massiivisen hakkuuvuodon EU:sta ulos muihin maihin.
– Käytännössä se merkitsisi valtavaa tulonsiirtoa EU-maista muualle, mutta lähes olematonta ilmastohyötyä kustannuksiin verrattuna, sanoo metsäekonomian ja -politiikan professori Maarit Kallio Norjan ympäristö- ja biotieteiden NMBU yliopistosta.
Julkaistu:
1.4.2026
Ilmastokeskustelu toistaa itseään vailla uusia avauksia
VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlinin mukaan Suomen ilmastokeskustelu on jumiutunut ja keskustelu toistaa itseään. – Kokonaiskuva on kadonnut, jos ilmastopolitiikan ainoaksi lääkkeeksi tarjotaan hakkuiden rajoittamista. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että on annettu periksi fossiilitaloudelle.
–Ilmastokeskustelussa on tapahtunut ajatusharha, kun luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos on sidottu yhteen tavalla, joka perustuu sademetsälogiikkaan, eikä pohjoisen talousmetsän todellisuuteen. Kun ajattelu monimuotoisuudesta kopioidaan sellaisenaan tropiikista Suomeen, yritetään taluttaa koiraa hännästä. Meidän toimintaympäristömme on erilainen.


Julkaistu |
27.3.2026
Kollin Säätiön rahoittama TuPu-hanke sekä Xamkin ja Metsäkeskuksen hallinnoima Tuhto-hanke kehittävät ratkaisuja kirjanpainajan vaurioittaman puun hyödyntämiseksi rakentamisessa. Tavoitteena on nostaa tuhopuun jalostusarvoa ja vähentää sen päätymistä energiakäyttöön.
Nykyisin jopa noin 90 prosenttia tuhopuusta käytetään polttohakkeena, vaikka osa siitä soveltuisi rakennusmateriaaliksi.
TuPu-hankkeessa (Tuhopuut rakennuskäyttöön) tutkitaan tuhopuusta sahatun sahatavaran lujuusominaisuuksia ja soveltuvuutta rakentamiseen, myös kantaviin rakenteisiin. Tavoitteena on osoittaa materiaalin täyttävän standardien mukaiset lujuusluokat.