Toteutuneet hankkeet

Missä ollaan mukana

Kollin Säätiö painottaa toiminnassaan kolmen osa-alueen: maatalouden, metsätalouden ja rakentamisen kehittämistä.  Erityisesti huomioidaan hankkeet, jotka liittyvät elinympäristön kehittämiseen, ympäristöteknologiaan ja haja-asutusalueiden kestävän elinkeinorakenteen vahvistamiseen. Yleishyödyllisenä toimijana Säätiö tukee myös tutkimusta, kotiseutuperinnettä ja muuta ympäröivälle yhteiskunnalle merkittävää toimintaa. Säätiö tarjoaa mahdollisuuksia sellaiseen toimintaan ja sellaisiin hankkeisiin, joiden voidaan katsoa olevan aihealueellaan merkityksellisiä ja joiden tuloksista voi olla mahdollisimman laajasti hyötyä.

Kollin Säätiö on jakanut apurahoja lähes 25 milj. euron arvosta. Tuloksena on mielenkiintoisia hankkeita: opinnäytteitä, lukuisia tohtorinväitöksiä, soveltavaa tutkimusta ja käytännön ratkaisuja. Joukossa on kansallista ja osin kansainvälistäkin mielenkiintoa saaneita hankkeita.

Mikrobien hyödyntäminen lahonsuoja-aineilla pilaantuneen maan puhdistamisessa käyttämällä tehostetulla luonnonvalinnalla parannettuja mikrobikantoja
+ merkki kuvake

Hankkeen tuloksena saadaan tutkimustietoa, nopea puhdistusmenetelmä sekä mahdollisuus uuteen liiketoimintaan. Tutkimuksen tuloksena todennäköisesti saadaan alenevina maaperän puhdistuskustannuksina ja puhdistamiseen soveltuvan maa-aineksen myyntinä

Tuloksista hyötyvät erityisesti pilaantuneen maa-aineksen omistajat, metsänomistajat, ympäristön tilasta vastaavat toimijat.

Kasvien stressinkestävyyden parantaminen
+ merkki kuvake

Hankkeen konkreettisena tuloksena on parantunut sietokyky kasveille kestää kylmää, kuivaa ja kuumuutta

Maapallon pitkäaikaisia säätilojen muutoksia on vaikea ennustaa. Muutokset voivat olla kuitenkin varsin nopeita, esim. kuivuuskausien piteneminen kesällä. Viljelykasvien ominaisuuksien parantaminen jalostamalla kestää aikansa ja vaatii tietämystä kustannustehokasta jalostusta varten. Suomen pohjoinen sijainti aiheuttaa sen, ettei keskieurooppalainen viljelylajike käytä hyödyksi kasvukautta yhtä tehokkaasti kuin kotimainen lajike. Suomalainen kasvijalostus saa tietoa tärkeistä DNA merkeistä

Hankkeen tulokset ovat erityisen hyödyllisiä MTT:lle, Boreal Yy:lle ja kasvinjalostajille.

Torjunta-aineiden tehostettu hajoaminen ympäristössä
+ merkki kuvake

Tavoitteena on kehittää menetelmä maatalouden, metsätalouden ja rakennetun ympäristön käyttämien torjunta-aineiden tehostettuun hajottamiseen erityisesti pohjavesiympäristöstä. Menetelmä edistää torjunta-aineiden turvallista käyttöä; mahdollistaa niiden hajoamisen tehostamisen myös pohjavedestä, joka on tärkeä talousvesilähde; ja vähentää kustannuksia sekä mahdollistamalla torjunta-aineiden käytön että toisaalta poistamalla niiden haitallisesta kerääntymisestä aiheutuvia ongelmia.

Maatalouden, metsätalouden ja rakennetun ympäristön (tiet, rautatiet, piha-alueet, puistot, urheilukentät jne.) torjunta-aineiden käyttöä saadaan turvallisemmaksi, jos torjunta-aineet saadaan tarvittaessa hajoamaan myös pohjavesiympäristöstä. Suomessa noin puolet talousvedestä on alun perin pohjavettä, joten myös vesilaitokset välttyisivät aktiivihiilisuodatuksen käyttöönotolta talousveden tuotossa. Menetelmä voi mahdollistaa jo pilaantuneiden pohjavesialueiden puhdistamisen, mikä on myös kansainvälinen ongelma.

Torjunta-aineita käytetään runsaasti maataloudessa, metsätaloudessa ja rakennetun ympäristön rikkakasvien torjunnassa, joten kaikki nämä alat hyötyisivät. Vesilaitokset hyötyisivät, jos välttyvät kalliin aktiivihiilisuodatuksen kuluilta talousveden puhdistuksessa. Kansainvälisellä tasolla torjunta-aineet pohjavedessä on erittäin mittava ongelma esim. Aasiassa ja USA:ssa.

Puiden mallinnuksen ja mittauksen tietopankki
+ merkki kuvake

Tavoitteena on saada laitteita ja laskentaohjelmia, joita voidaan hyödyntää tutkimuksessa, opetuksessa ja käytännön toiminnassa.  Puun käyttö ja erityisesti jalostus tarvitsee täsmällistä tietoa korjattavasta puustosta, jotta sen käyttöä voidaan optimoida.

Tutkimustulokset ovat erittäin hyödyllisiä puukaupan osapuolille ja jopa koneiden valmistajat hyötyvät kehitettävistä menetelmistä, mutta myös tutkimus ja opetus hyötyvät suuresti.

Metsätalouden hiilineutraalisuus verrattuna kilpaileviin raaka-ainelähteisiin
+ merkki kuvake

Hankkeen tavoitteena on tuotteet Pamfletin tyyppinen julkaisu suomen kielellä ja sähkökirja englanniksi, sekä hankkeessa tehtävän viestintäsuunnitelman mukaan synnytettävä jatkojulkisuus julkaisussa esiin tuotaville aiheille niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Perusviesti, joka halutaan läpi on, että metsien kestävä käyttö ei ole ilmaston muutoksen torjunnassa uhka vaan keskeinen ratkaisu. Hanke tuo perusteluita metsien hyödyntämistä koskeviin keskusteluihin ja päätöksiin.

Tuloksista on erityistä hyötyä metsää kasvattaville metsänomistajille, puuta hyödyntävälle teollisuudelle, niin nykyiselle kuin tulevallekin, niin tavaran- kuin energiantuotannossakin.

Rikkakasvien ja maksasammalen torjunta metsätaimitarhoilla
+ merkki kuvake

Hankkeen tavoitteena on tutkia tuulilevintäisten rikkakasvien ja maksasammalen torjuntaan soveltuva kateaine, joka estää rikkakasvien siementen itämisen ja sammalen kasvun taimipaakun pinnalla.

Käsin kitkennästä aiheutuvat kulut vähenevät ja samalla taimisaanto (määrä ja laatu) parantuu.

Tuloksista on hyötyä erityisesti kaikille metsäpuiden paakkutaimien tuottajat sekä koristepuiden taimituottajat.

Apurahatesti

Alaspäin osoittava nuoli. Kuvake