ajankohtaista

Talousneuvos Esko Kolli Käkisalmi-juhlassa: Karjalaisten haasteena perinnön siirtäminen nuorille, Säätiö jatkaa työtään karjalaisuuden parissa

Julkaistu:
12.6.2023
Tilaa uutiskirje
Jaa tämä artikkeli

Käkisalmi-juhlassa muisteltiin teollisuusneuvos Eino Kollin elämäntyötä. Juhlavieraat saivat muistoksi uunituoreen neuvoksen elämänkerran. Kuvassa juhlapuheen pitänyt Marjatta ja Eino Kollin Säätiön asiamies, talousneuvos Esko Kolli ja Arja Kolli.

Juhlapuhe Käkisalmi-juhlassa Heinolassa 11.6.2023

Arvoisa juhlayleisö, karjalaiset heimosisaret ja - veljet

Vuosittain vietettyjä Käkisalmi-juhlia on järjestetty vuodesta 1947 lukien. Juhlien tehtävänä on ollut alusta pitäen käkisalmelaisuuden, karjalaisuuden ja kotiseutuhengen vaaliminen. Käkisalmi-juhlista on vuosien saatossa muodostunut kaikkien Heinolan karjalaisten juhlatapaaminen. ”Karjala meiltä on otettu, mutta ei karjalaisuutta. Vaalikaamme sitä vastaisuudessakin”, sanoi teollisuusneuvos Eino Kolli vuoden 1987 juhlilla.

Tänään kysymme, mikä on se voima, joka saa meidät vuodesta toiseen kokoontumaan yhteisille juhlillemme? Meitä karjalaisia yhdistää erityisesti vahva karjalainen heimotunne, samat karjalaiset juuret ja vahva yhteenkuuluvuuden tunne, josta saamme paljon sosiaalista pääomaa.

Kun karjalaiset asettautuivat uusille asuinsijoille, haluttiin pitää yhteyttä saman pitäjän tuttuihin ja ihmisiin, joiden kautta jouduttiin jakamaan sama kohtalo kodin ja kotiseudun menetyksen jälkeen. Karjalaiset halusivat olla aktiivisesti itse mukana päättämässä sodan jälkeen omista asioistaan.

Sopeutuminen uusille asuinsijoille ei ollut kaikkialla suinkaan helppoa, tilaa ei tahtonut kaikissa majataloissa löytyä. Aika ja karjalaisten sopeutuvaisuus ovat silottaneet onneksi nämäkin kokemukset. Karjalaiset olivat selviytyjiä.

Alkuun karjalaisilla järjestöillä olivat esillä erityisesti siirtoväen korvauskysymykset, viljelijäväestön maanhankintaan ja uudelleenasuttamiseen sekä teollisuusväestön työpaikkoihin ja asuntojen saantiin liittyvät kysymykset. Myöhemmin tuli tilaa karjalaisen kulttuurin vaalimiselle, minkä parissa työ edelleen jatkuu.

Karjalaiset menettivät kotinsa ja kotiseutunsa toisen maailmansodan ratkaisujen myötä. Koska siirtoväen osuus koko Suomen asukasluvusta oli tuolloin yli kymmenen prosenttia, karjalaisten sijoittaminen uusille asuinsijoille oli valtaisa operaatio, joka onnistui vain kansakunnan yhteisen tahdon ja voimanponnistuksen ansiosta.

Voimme vain tänä päivänä arvailla, miten valtaisaa yhteistä yhteiskunnallista tahtotilaa tarvittiin Suomessa, että karjalaisen siirtoväen uudelleensijoittaminen nyt arvioituna onnistui niinkin hallitusti.

Ajatellaanpa karjalaisten evakkouden historiaa vaikkapa tämän päivän Ukrainan sotaa pakoon lähteneiden ihmisten tilanteeseen; meidän sukumme sijoittuivat isänmaamme muihin osiin, ukrainalaiset joutuvat jättämään kotimaansa.

Suomi oli ainoa eurooppalainen valtio, joka toteutti hävityn sodan jälkeen siviiliväestön evakuoinnin menettämältään alueelta. Samoin kuin Suomi oli ainoa maa, joka toi rintamalla kaatuneet oman maan multiin.  Vauraan Karjalan menetys oli suuri menetys koko Suomelle. Näistä lähtökohdista ryhdyttiin kuitenkin omin voimin rakentamaan Suomea itsenäisten läntisten sivistysmaiden joukkoon ja siinä onnistuttiin.

                                                          ***

Heinolaan ja sen ympäristöön sijoittui yhteensä 2500 karjalaista, joista pääosa tuli Käkisalmen kaupungista ja maalaiskunnasta. Muita tärkeitä lähtöpitäjiä ovat esimerkiksi Lahdenpohja, Vuoksenranta, Uusikirkko ja Rautu. Heinolan seudulla kohtasivat itähämäläinen ja karjalainen kulttuuri. Sopeutumista helpotti, että seudulla puhuttiin mie ja sie kieltä.

Karjalasta piti kauan pakko vaieta, perustettiin Käki-, Säkki- ja Lumi -säätiöitä, kun alkuperäisiä pitäjänimiä ei voitu mainita, ettemme loukkaisi uusia Karjalan isäntiä. Nyt ei tarvitse, Karjalasta on syytä puhua myös siksi, jotta me ja suomalaiset muistaisimme Karjalan heimon ylvään historian osana Suomen historiaa. Meidän tehtävämme on viedä karjalaisuuden viestikapulaa eteenpäin ja siirtää perintöämme uusille sukupolville.

Miten perinnön siirtämisessä onnistumme, mitataan sillä, löytävätkö karjalaisten sukujen nuoret karjalaiset juurensa, identiteettinsä ja antavatko ne mitään merkityksiä heidän elämäänsä. Nyt kun kotiseutumatkat ovat loppuneet ties miten pitkäksi aikaa, on karjalaisuutta pidettävä esillä muilla keinoin, vaikka sitten karjalanpiirakan ja karjalanpaistin voimin.

Sosiaalisessa mediassa on useita karjalajuurisia ryhmiä ja monet pitäjänseurat tarjoavat aktiivista toimintaa, joihin on kutsuttava nuoria mukaan rakentamaan oman sukupolvensa näköistä karjalaisuutta. Omien juurien tunnistaminen on nykypäivänä yhä tärkeämpää, vahvat juuret ja niiden tunnistaminen antavat elämälle myös siivet.

                                                        ***

Tuomas ja Kaisa Kollin perhe muutti Käkisalmen maalaiskunnan Alapuustin kylästä Heinolan Vierumäelle, Härkälän kylään, josta he ostivat vuonna 1946 Ylä-Syrjälän maatilan. Perhe oli hyvin maahenkinen ja Eino Kolli kotikylänsä kyntömestari Karjalassa. Palattuaan peltotöihin uudella tilalle Syrjälän Lähdepellolle, iältään parikymppinen Eino kertoo:

”Oli kaksi hevosta ja kivinen pelto. Pari kuukautta levossa olleet hevoset olivat kovassa vireessä, ja vauhtia oli sen mukaisesti. Jo ensi kierroksella välikarttu katkesi, eikä seuraavallakaan kierroksella mennyt paremmin. Fiskars 10:n terä lohkesi kiveen. Päätöksemme oli, että pelto on muokattava äestämāllä, eikä meistä enää ole kyntömiestä. Parasta on, että jatkamme metsäalalla ja sitkeämpi Viljo-veli jatkaa maahenkisenä suvun perinteitä, ja onnistuneesti jatkoikin.”

Maahenkisyys leimasi koko Tuomas Kollin perhettä. Eino Kollin työhuoneen seinällä oli elämänsä loppuun saakka ”Paimenpoika” taulu, mikä toi hänen mieleensä muistot Käkisalmen maalaiskunnan Alapuustin kodin muhevilta pelloilta.  

Voidaan sanoa, että tuo Syrjälän tilan kivinen pelto ratkaisi Eino Kollin elämänuran, hänen hakeuduttuaan opiskelemaan metsäteknikoksi Evon Metsäkouluun. Metsästä ja puusta tuli Eino Kollin työ ja elämä.

                                                             ***

Einolle ja koko perheelle Käkisalmen Alapuustin koti viljelyksineen oli kaikki kaikessa. Kun myöhemmin tuli mahdollisuus lähteä kotiseutumatkalle, hänen tärkein tavoitteensa oli nähdä, vieläkö juuri sodan alla valmistunut uusi navetta oli pystyssä. Surutyö Karjalan ja kotiseudun menetyksestä oli vuosikymmenien varrella tehty, jäljellä oli uteliaisuus siitä, miten tuttuja paikkoja oli hoidettu.

Eino näki, miten Kollin ja Koveroiden sukujen yhdessä raivaama Lankinniitty oli viljelemättä, metsät hoitamatta ja navetta purettu. Minun sukupolveni ei nähnyt Karjalan kauneutta, mutta niillä matkoilla kasvoi ymmärrys sen merkittävyydestä Einon elämän läpi. Voi vain kuvitella, mitä Karjala olisi, jos se olisi saanut kehittyä osana Suomea.

Monet työntekijät muistelevat, että jos karjalainen tulisi kysymään Einolta töitä, niitä aina löytyi. Ja kuten taloudenhoitaja kertoo kirjassa, välillä tuli sitä karjalaisuutta korvista ulos Einon antaessa ohjeita karjalalaisten ruokien valmistukseen, vaikka tuskin osasi itse edes vettä keittää.  

Omaiset ja työntekijät muistavat hänet myös huumorintajuisena miehenä, jonka lempisanontoja oli aloittaa sanomansa ”sikkäälis” sanonnalla, vaikka kaikki eivät aina ymmärtäneetkään sen merkitystä.

Karjalaisen luonteen mukaisesti nuorimies oli myös sopeutuvainen sodan jälkeen uusille asuinsijoille ja uuteen elämään. Karjala jäi rajan taakse, mutta ei lähtenyt mielestä eikä miehestä. Eino Kollin sosiaalisuus, yritteliäisyys, ennakkoluulottomuus, vieraanvaraisuus ja taloudellinen vaisto olivat karjalaisuutta mitä syvimmässä määrin.

Eino Kollin elämäntyön parissa kulkeminen tuo mieleen Viipurin läänin maaherran Arvo Mannerin puheen huhtikuussa 1940, jolloin hän sanoi: ”Ken tietää mihin pystyy karjalainen valpas ja nopea äly, vireä ja myös kestävä toimintahalu, rohkeasti ja taitavasti yhdistelevä mielikuvitus, hyvä taloudellinen vaisto, lämmin sosiaalinen mieli, herkkä sielu– se myös tietää, mitä Suomen kansa ja maa on menettänyt.”

                                                        ***

Eino Kollista tuli rohkea ja ennakkoluuloton yrittäjä, joka perehtyi syvällisesti koko sahateollisuuden arvoketjuun alkaen puunhankinnasta päätyen valmiiden tuotteiden kehittämiseen ja valmistukseen. Hän loi Vierumäen Teollisuudesta aikanaan yhden Suomen merkittävimmistä yksityisistä sahayrityksistä.

Hän näki puunkäytön monipuoliset mahdollisuudet ja toi markkinoille uusia puutuotealan tuotteita ensimmäisten joukossa, mikä turvasi suhdanteista riippumattoman yrityksen täystyöllisyyden. Parhaimmillaan yritys työllisti yli 400 henkilöä, millä oli valtaisa merkitys koko Itä-Hämeen työllisyydelle, taloudelle ja kasvulle.

Yrityksessä sovellettiin paikallista sopimista, lakot ja lomautukset vältettiin. Yritys oli haluttu työpaikka, joka tarjosi työn lisäksi monelle asunnon ja pysyvän työelämän Vierumäen ja Heinolan seudulle.

Eino Kollin menestys yrittäjänä perustui metsäalan osaamiseen ja näkemykseen puunjalostuksen mahdollisuuksista, mutta myös henkilökohtaiseen sitkeyteen, yritteliäisyyteen ja sosiaaliseen lahjakkuuteen.

Hän tunnisti oikea-aikaisesti puunkäytön kasvaneen markkinan sodan jälkeisen Suomen ja Euroopan jälleenrakentamisessa. Ennakko-luulottomuus ja pelottomuus näkyivät hänen yritystoiminnassaan jo varhain. Esimerkiksi puutuotteiden viennin hän aloitti aikana, jolloin sitä harjoittivat vain suuryritykset. Parhaimmillaan yritys harjoitti vientiä 23 maahan, mikä loi vahvan pohjan uusille investoinneille ja laajenemiselle.

Eino Kolli oli edelläkävijä myös tuotekehittelijänä. Häntä kiinnosti puun ominaisuudet ja materiaalin testaaminen erilaisiin käyttökohteisiin. Kehitystyön seurauksena syntyi uusia tuotteita, kuten sormijatkettu määrämittainen sahatavara, kyllästetyt pylväät ja ratapölkyt, valmiit kattoristikot, tuorerehutorni sekä liimapuu, joista tuli yritystoiminnan kantavia menestystuotteita pitkäksi aikaa.

Eino Kollille työ ja työntekijä olivat kaikki kaikessa. Vierumäen Teollisuudella oli Eino Kollin kasvot. Hänen kunnianhimoinen tavoitteensa oli välttää lakot sopimalla ja pitää huolta työntekijöiden hyvinvoinnista. Tämä toteutuikin monin tavoin.

Yritystoiminnan ohella Eino Kolli oli aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Vaikka valtuutetun paikka jäi yhdenkauden mittaiseksi Heinolan maalaiskunnan kunnanvaltuustossa, hän kirjoitti ja puhui usein yritystoiminnan ja kunnan välisistä suhteista, ja otti kantaa valtiovallanharjoittamaan talouspolitiikkaan ja erityisesti puukauppaan.

                                                         ***

Eino toimi karjalaisessa järjestötoiminnassa Käki-Säätiön, myöhemmin Käkisalmi-Säätiön hallituksessa ja valtuuskunnan puheenjohtajana tuoden mukanaan taloudellista osaamista ja menestystä Säätiön toimintaan. Käki-Säätiön valtuuskunta teki huhtikuussa 1989 esityksen neuvottelufoorumin perustamisesta yhteistyömuotojen etsimiseksi Suomen ja luovutettujen alueitten kesken. ”Tällaisen neuvottelufoorumin avautumista siirtokarjalaiset ovat odottaneet ja puoli vuosisataa, jonka kuluessa Karjalan kysymys ei heidän mielissään hetkeksikään ole unohtunut taka-alalle”, kirjoitettiin valtuuskunnan esityksessä.

Valtuuskuntahan avasi kirjelmällä keskustelua Karjalan palautukselle, mikä ryöpsähti valloilleen Neuvostoliiton hajottua pari vuotta myöhemmin. Myöhemmin Käki-Säätiö nosti esiin kriittisesti Suomen lähialueiden avustuskäytännön. Säätiö esitti lähialueyhteistyösopimuksen tarkastamista, avustusten keskittämistä entisille Suomen valtion alueille sekä viranomaisvalvonnan lisäämistä varojen käyttötarkoituksen selvittämiseksi.

Puheenjohtajana Eino Kolli piti usein esillä myös Käkisalmi-museon perustamisen tarvetta Heinolaan. Kaupunginmuseon yhteyteen perustettavaa Museohuonettahan oli ajettu tuloksetta vuosia.

Käkisalmi-juhlilla 1987 valtuuskunnanpuheenjohtaja Eino Kolli muistutti, että ”myös tulevaisuudessa päätehtävänämme on karjalaisten perinteiden vaaliminen. Kolmatta ja sitä seuraavia täällä kasvavia sukupolvia varten on jo useamman vuoden ollut suunnitteilla Heinolan museonyhteyteen sijoitettava Käkisalmen museo. Sinne tulisi saada jokin tunnus kaikista niistä luovutetun alueen paikkakunnista, joista on muuttanut Heinolaan tai sen ympäristöön huomattavampi määrä karjalaisia.”

Kolli toivoi, että Heinolan seudulle sijoitettujen evakoiden kunnista saataisiin esille pitäjänviiri, vaakuna, Karjalan kartta ja esineistöä. ”Tällöin tulevat polvet, jotka lähtevät etsimään juuriaan, löytäisivät edes kartalta esivanhempiensa asuinpaikat. Voisimme edes tällä tavalla taata karjalaisista juuristaan kiinnostuneille jonkinlaisen selvityksen heidän historiastaan ja yleisemmin tämä olisi hyvin merkittävää karjalaisenperinteen säilymiselle”, sanoi Eino. No nyt tiedämme, että toivotussa laajuudessa tätä Museohuonetta ei koskaan syntynyt.

Samoihin aikoihin säätiössä pohdittiin myös Käkisalmen linnan tiloissa olleiden museoesineiden saamista Heinolaan uuteen museoon sijoitettavaksi. Käkisalmen museoesineitä päätyi lopulta Lappeenrantaan, Etelä-Karjalan museoon, jossa ne ovat vaihtelevasti olleet esillä. Museon perusnäyttelyä uudistettaessa päädyttiin teemanäyttelyyn, jonka aiheena on kolme karjalaista kaupunkia: Viipuri, Lappeenranta ja Käkisalmi.

Käkisalmen historiahan on hyvin kansainvälinen. Kaupunki on muodostunut tärkeiden kauppareittien risteykseen. Alkujaan paikalla on ollut karjalainen suurkylä ja siihen liittyvä kylälinnake. Käkisalmi mainitaan nimellä Korela ensimmäisen kerran jo vuonna 1295.

Käkisalmelaisuudesta puhuttaessa voimme muistaa myös monia muita merkittäviä käkisalmelaisia, jotka ovat myös piirtäneet jälkensä monialaisesti Suomen sodanjälkeiseen historiaan. Laulaja Tuure Ara, kirjailijat Martti Joenpolvi ja Harri Kaasalainen, näyttelijä Aku Korhonen, säveltäjä Erkki Melartin ja kenraali Rauno Meriö muutamia mainitakseni.

                                                             ***

Eino Kollin luoman Vierumäen Teollisuuden elämäntyö näkyy yhä vahvasti Marjatta ja Eino Kollin säätiön toiminnassa. Pitkän elämänkaaren tulokset tuottavat uutta kasvua edelleen. Säätiön apurahoilla halutaan Eino Kollin tahdon mukaisesti edistää maaseudun elinkeinoja ja puunjalostusteollisuuden kehitystä edesauttavia hankkeita. Myös karjalaisen kulttuurin ja veteraanityön tukeminen jatkavat hienolla tavalla Kollin elämäntyötä. Säätiö oli rahoittamassa Käkisalmen ja maalaiskunnan varhaisen historian kirjoittamista, mahdollistamassa Evakkopatsaan pystyttämistä Lahteen, kenraali Airon muistomerkkiä tänne Heinolaan ja tukemassa virolaisia aseveljiä.

Marjatta ja Eino Kollin Säätiön toiminnan aloittamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta, minkä kunniaksi julkaisemme Eino Kollin elämäntyön juhlakirjan ”Löysipomo- Eino Kollin työ ja elämä.”

Kirja on Eino Kollin elämänkerta ja Vierumäen teollisuuden yrityshistoria. Siinä kuuluu Einon oma ääni muisteluksissa, kirjoituksissa ja puheissa. Aikalaiskuvaa täydentävät lähisukulaisten ja Teollisuudessa toimineiden henkilöiden haastattelut. Kirja on yrityshistorian lisäksi karjalaisen evakkopojan sukupolvitarina Alapuustin tilan paimenpojasta aikansa Suomen suurimman sahayrityksen perustajaksi ja teollisuusneuvokseksi.

Juhlavuoden kunniaksi Marjatta ja Eino Kollin Säätiö haluaa antaa uunituoreen kirjan tämän juhlan osanottajille muistoksi Eino Kollin elämäntyöstä.

                                                         ***

Hyvä juhlayleisö,

Karjalaisten vahvuus on meissä itsessämme. Karjala, karjalaiset juuret ja tämän päivän karjalaiset yhteisöt on löydettävä aina omakohtaisesti. Työ karjalaisuuden parissa on ruisleipää, joka koostuu syvällisestä karjalaisen kulttuurin ja aatteen ymmärryksestä, karjalaisten kohtalosta osana Suomen ja suomalaisuuden historiankirjoitusta ja heimomme vaiheiden merkittävyydestä eurooppalaisessakin tarkastelussa. Tätä aatetta ei tule meidän hukata; ei ole karjalaisuutta ilman evakkoutta, ilman meidän sukujemme yhteisiä historian kokemuksia.

Nämä Käkisalmi - juhlat ovat mahtavia näyteikkunoita karjalaisuuteen. Täällä kokoonnutaan saman ajattoman heimoaatteen ympärillä. Jot myö muistetaa, mist myös ollaa. Näytetään karjalaisuutemme, ei pidetä karjalaisuuden kynttilää vakan alla, ollaan ylpeitä siitä.

Kiitos!

Valokuvia

No items found.
Jaa tämä artikkeli