ajankohtaista

Ilmastotavoitteiden realismia ei ole kyseenalaistettu

Suomen ilmastotavoitteet on asetettu OP Pohjolan metsäpalvelupäällikön Petri Kortejärven mukaan hataralle tietopohjalle. – Tavoitteet eivät enää perustu tutkittuun tietoon, vaan politiikka ohjaa tiedettä, eikä päinvastoin. Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sopeutumisessa on ymmärretty kapeasti, ja tästä seuraa sekä virheellisiä johtopäätöksiä että jopa ilmastonmuutoksen hillinnälle haitallista politiikkaa.

– Maankäyttösektorin ilmastopoliittiset maalitolpat on asetettu hyvin kapealle. 2010- luvun alun tietopohjaan perustuva EU:n maankäyttösektoria koskeva tavoiteasetanta ei vastaa nykyistä tieteellistä ymmärrystä. Suomessa on tehty runsaasti tutkimusta siitä, miten näihin asetettuihin tavoitteisiin voitaisiin päästä, mutta itse tavoitteiden realismia ei ole kunnolla kyseenalaistettu. Lopputuloksena on politiikka, joka on ajanut itsensä nurkkaan.

Metsiin kohdistuu Kortejärven mukaan valtava määrä ristiriitaisia odotuksia. –Niiltä toivotaan ilmastohyötyjä, monimuotoisuuden lisäämistä, virkistysarvoja ja taloudellista tuottoa, mitkä eivät tue automaattisesti toisiaan. Ilmastonmuutoksen torjunnassa Suomen metsien tärkein tehtävä ei ole toimia pysyvänä hiilinieluna, vaan sopeutua mahdollisimman hyvin nopeasti muuttuvaan ilmastoon.

–Sopeutuminen tarkoittaa aktiivista metsänhoitoa. Ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttamaa ja poikkeuksellisen nopeaa, ja siksi myös ihmisen on toimittava metsissä aktiivisesti. Ajatus siitä, että metsät voitaisiin jättää koskemattomiksi pysyviksi hiilinieluiksi, on harhaa. Hiilinielu hiipuu ajan myötä, ja ilman hoitoa metsien kyky sitoa hiiltä heikkenee.

Ilmastotavoitteiden ripustaminen metsänieluihin on epärealistista

Mediakeskustelussa Kortejärveä ärsyttää erityisesti se, että puhutaan yleisesti ”metsänielujen romahtamisesta” tekemättä eroa puuston ja maaperän välillä. – Puusto on edelleen merkittävä hiilinielu ja hiilivarasto. Sen sijaan maaperän päästöt ovat suurelta osin fysikaalinen ilmiö, kun ilmaston lämmetessä maaperän hiiltä vapautuu ilmakehään. Tämä koskee koko Eurooppaa, eikä vain Suomea.

–Metsien hiilinielu pienenee globaalisti vääjäämättä. Kanadan laajat pääosin luonnontilaiset metsät ovat kääntyneet päästölähteeksi jo 2000-luvun alussa. Kun lämpösummat nousevat, maaperä etsii uutta tasapainoa, eikä ihminen pysty tätä kehitystä juurikaan ohjaamaan. Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen on välttämätöntä, mutta Suomessa huomio kohdistuu lähinnä metsätalouteen.

Kortejärven mukaan ilmastonmuutoksen hillintä, sopeutuminen, huoltovarmuus ja taloudellinen kestävyys kytkeytyvät toisiinsa. – Kapea-alainen nielukeskustelu ei riitä, vaan tarvitaan pitkäjänteistä, ylisukupolvista näkökulmaa, joka on perinteisesti ollut suomalaisen metsätalouden vahvuus. Keskustelu Luken kasvihuonekaasuinventaarion luotettavuudesta on turhaa, kun varsinainen ongelma piilee metsien käytön ilmastopoliittisissa tavoitteissa.

–Ilmastotavoitteiden ripustaminen metsänieluihin on epärealistista. Useat tutkijat ovat varoittaneet tästä jo pitkään, mutta viesti ei ole mennyt perille. Turvemaiden osalta suhtaudun epäilevästi jatkuvaan kasvatukseen ja pohjaveden pinnan säätelyyn. Miljoonien hehtaarien mittakaavassa se on käytännössä hyvin vaikeaa ja kallista, eikä hyödyistä ole ainakaan mitattuun tietoon perustuvaa varmuutta. Sen sijaan varmaa on, että puuston kasvu ja edelleen puuston hiilinielu kyllä heikkenevät.

Hakkuumäärien rajoitukset ristiriidassa ilmastomuutoksen hillinnän kanssa  

Kortejärvi suhtautuu kriittisesti ilmastopaneelin toistuviin vaatimuksiin hakkuumäärien vähentämisestä. –On kummallista, että ilmastopaneeli ei juuri arvioi sitä, hidastavatko esitetyt toimet todellisuudessa ilmastonmuutosta tai parantavatko ne metsien sopeutumiskykyä. Sen sijaan tarkastelu keskittyy siihen, täyttyvätkö poliittisesti asetetut tavoitteet, vaikka ne olisivat ristiriidassa globaalin ilmastonmuutoksen hillinnän kanssa.

–Jos puunkäyttöä rajoitetaan Suomessa, hakkuut ja tuotanto siirtyvät muualle. Globaali ongelma ei ratkea, vaan todennäköisesti pahenee. Sama ilmiö nähtiin Venäjän puun tuonnin loppumisen ja turpeen käytön alasajon yhteydessä, minkä seurauksena puu nousi keskeiseen rooliin energiantuotannossa, eikä vaihtoehtoja käytännössä ollut.

Kortejärven mukaan lämmityksen sähköistämiseen kohdistuu epärealistisia odotuksia.

– Kaupunkien lämmitys perustuu kaukolämpöön, ja kovilla pakkasilla sitä tuotetaan jopa 13 500 megawatin teholla. Esimerkiksi Helsinki rakensi Vuosaaren biolämpölaitoksen, ja Helen on Suomen suurin puun polttaja. Sähkökattilat ja lämpövarastot voivat täydentää järjestelmää, mutta ne eivät kykene korvaamaan polttamiseen perustuvaa kapasiteettia. Sähkön saatavuus ja hinta asettavat omat rajansa, ja puu on edelleen keskeinen huoltovarmuuden takaaja.

–Energiapolitiikka kytkeytyy tiiviisti metsäteollisuuden tulevaisuuteen. Kun metsäteollisuudelta edellytetään fossiilisia korvaavia korkeamman jalostusasteen tuotteita ja lisäarvoa, miksi päästöjä aiheuttavilta teräs-, kemian- tai betoniteollisuudelta ei edellytetä vastaavaa tai lisätä niiden tuotteisiin fossiilisia vähentävää sekoitevelvollisuutta?  

Energiakäytössä puu on Kortejärven mukaan jatkossakin keskeinen osa suomalaista järjestelmää. – Vaikka sivuvirroille toivotaan korkeamman jalostusarvon käyttöä, puupohjainen energia on hiilineutraalia ja välttämätöntä sähkön ja lämmön huoltovarmuuden kannalta. Ilman sitä Suomi olisi vakavissa vaikeuksissa.

Vähähiilisten tuotteiden markkinoiden syntyminen vaatii poliittista ohjausta

Korkean jalostusarvon tuotteet vaativat markkinoita, eikä vastuullinen yritys investoi Kortejärven mukaan miljardeja ilman varmaa kysyntää. –Puupohjaisissa tekstiilikuiduissa ja vetytalouden ratkaisuissa on potentiaalia, mutta ilman poliittisia ohjauskeinoja, kuten sekoitevelvoitteita, markkinaa ei synny.  Kuluttajat eivät yksin ratkaise kysyntää, eivätkä valtiot toistaiseksi edellytä vähähiilisyyttä riittävän vahvasti.

–Perinteinen sahatavara nousee vahvaan rooliin. Euroopassa puurakentaminen kasvaa, ja kuusisahatavara on modernin puurakentamisen keskeinen raaka-aine. Keski-Euroopassa kuusitukin saatavuus heikkenee ja suomalaisella sahateollisuudella voi olla edessään uusi nousu. Pitkäikäiset puurakenteet toimivat samalla hiilivarastoina ja korvaavat betonia ja terästä.

Suomessa poliittinen ohjaus ei Kortejärven mukaan tue puurakentamista riittävästi.

–Rakentamisen vähähiilisyyttä koskevat säädökset vesittyivät, samaan aikaan kun betoni ja teräs markkinoivat itseään vihreinä. Konkreettisilla poliittisilla päätöksillä voitaisiin edistää sekä ilmastotavoitteita että kotimaista teollisuutta.

–Metsät tulee nähdä edelleen kansantalouden merkittävänä omaisuuseränä. Suomen yksityismetsien arvo on jopa 100 miljardia euroa ja arvo on kaksinkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana. Kun maakuntien muut omaisuuserät, kuten asunnot, ovat menettäneet arvoaan, niin metsät tuottavat vuosittain miljardiluokan kantorahavirtoja ja ylläpitävät alueellista elinvoimaa.

Kortejärvi painottaa metsien talouskäytön suurta kokonaismerkitystä. — Metsätalous luo edellytyksiä palveluille ja uusille aloille, mikä jää vähälle huomiolle maakunnallisessa päätöksenteossa. Metsän ja metsästä alkavien arvoketjujen arvo ei pankin näkökulmasta ole vaarantunut vaan päinvastoin. Metsä on edelleen vakaa ja arvokas sijoitus.

Markku Laukkanen, markku.laukkanen@audiomedia.fi

Yhteyshenkilöt

Petri Kortejärvi, petri.kortejarvi@op.fi

Lisätietoa julkaisijasta

Tämä journalistisin perustein laadittu artikkeli on osa Metsämiesten Säätiön rahoittamaa ”Metsä vastaa” –artikkelisarjaa. Sarjan tavoitteena on esitellä monipuolisesti metsäalan tutkijoiden, päättäjien, yritysten ja yhteisöjen näkemyksiä ajankohtaisista metsätaloutta käsittelevistä aiheista. Artikkelit ovat vapaasti hyödynnettävissä joko lähdemateriaalina tai julkaistavissa sellaisenaan. Artikkelit julkaistaan myös Säätiön www.mmsaatio.fi –sivuilla.

‍