ajankohtaista

METSÄ360 palkintoehdokas 2022 - eniferBio – proteiinia teollisuuden sivutuotteista

Julkaistu:
31.8.2022
Tilaa uutiskirje
Jaa tämä artikkeli

LUT-yliopisto ja Marjatta ja Eino Kollin säätiö tekevät yhteistyötä kasvattaakseen suomalaisen metsän jalostusastetta. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa alaan liittyvää tutkimusta ja tukea vastuullisen biotalouden kasvua. Metsä360-tunnustuspalkinto ja Metsä360-kilpailu ovat tapoja nostaa esiin merkittäviä tekoja, jotka edistävät metsiemme jalostusarvon kasvua ja auttavat näkemään historiallisen voimavaramme uusin silmin. Metsä360-palkinto jaetaan kolmatta kertaa marraskuussa 2022. Kolme finalistia esitellään tämän syksyn aikana.

LUTin, Kollin Säätiön sekä LAB-ammattikorkeakoulun edustajista koostuva asiantuntijaryhmä on kartoittanut kevään 2022 aikana metsän jalostusarvon nostoon merkittävästi vaikuttavia ehdokkaita. Asiantuntija-ryhmässä työskentelevät LAB-ammattikorkeakoulun puutekniikan lehtori Esa Mikkonen, LUT-yliopiston energiatehokkuuden professori Jero Ahola, erotustekniikan professori Mari Kallioinen-Mänttäri, kehittämispäällikkö Päivi Saikko, LUT yliopiston dekaani Riina Salmimies ja  Kollin säätiön asiamies Esko Kolli.

 eniferBio – proteiinia teollisuuden sivutuotteista

eniferBio on biotekniikan startup, joka kehittää PEKILO®-teknologiaa – maailman tehokkainta mykoproteiinin valmistusprosessia. PEKILO® on sieni, jonka rihmastoa yritys kasvattaa bioreaktoreissa jatkuvatoimisena prosessina. Suodatetusta ja kuivatusta sienirihmastosta syntyy erittäin proteiinipitoista kuivattua jauhetta.

Prosessissa voidaan hyödyntää muiden teollisuudenalojen, kuten metsä-, biopolttoaine- tai elintarviketeollisuuden sivujakeita, jotka voidaan muuntaa prosessin avulla lisäarvon tuotteeksi.

eniferBio on VTT:ltä lähtöisin oleva startup, jonka ovat perustaneet vuonna 2020 Simo Ellilä, Heikki Keskitalo, Joosu Kuivanen, Anssi Rantasalo ja Ville Pihlajaniemi. eniferBion toimitusjohtajana toimii Simo Ellilä.

Asiantuntijaryhmä katsoi valinnassaan, että eniferBio on hyvä esimerkki siitä, että aikaisemmatkin innovaatiot voivat nousta merkittäviksi ratkaisuiksi, kun maailmankuva muuttuu ja sovelluskohteita pystytään tarkastelemaan uusista lähtökohdista. Tutustu ehdokkaaseen lisää https://www.lut.fi/fi/ehdokkaat-2022

Myös nuorten kilpailu on käynnissä

Metsä360-kilpailu on nuorille suunnattu videokilpailu, jossa nuoria kannustetaan tuomaan esiin metsän arvoa. Kilpailuun voivat osallistua lukiolaiset, 2. asteen metsäoppilaitosten opiskelijat ja Suomen partiolaiset 30.9.2022 saakka. Parhaaksi valittu video voittaa 3 000 euroa, toiseksi arvioitu 2 000 euroaja kolmanneksi arvioitu 1 000 euroa.

 

Lisätietoja:

Esko Kolli, asiamies, Marjatta ja Eino Kollin säätiö, 0500 712 458 esko.kolli@kollinsaatio.fi

Riina Salmimies, dekaani, LUT-yliopisto, 045 6310917, riina.salmimies@lut.fi

 

Metsä360-tunnustuspalkinto: https://www.lut.fi/metsa360/tunnustuspalkinto

Nuorten videokilpailu: https://www.lut.fi/metsa360/kilpailu

Valokuvia

No items found.
Jaa tämä artikkeli