LUT-yliopisto ja Marjatta ja Eino Kollin säätiö tekevät yhteistyötä kasvattaakseen suomalaisen metsän jalostusastetta. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa alaan liittyvää tutkimusta ja tukea vastuullisen biotalouden kasvua.
Metsä360-tunnustuspalkintoja Metsä360-kilpailu ovat tapoja nostaa esiin merkittäviä tekoja, jotka edistävät metsiemme jalostusarvon kasvua ja auttavat näkemään historiallisen voimavaramme uusin silmin.
Metsä360-tunnustuspalkinto jaetaan ensi marraskuussa kolmatta kertaa. Uusien palkintoehdokkaiden etsintä on nyt käynnissä. Palkinnonarvo on 30 000 euroa. Aiempina vuosina palkinnon ovat voittaneet Suomen ladun Nuku yö ulkona -kampanja sekä Stora Enson puupohjainen hiili Lignode®.
”Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen haastavat tulevaisuudessa varsinkin metsätaloutta. Mitä paremmin pystymme kasvattamaan metsän jalostusarvoa, sitä varmemmin metsät säilyttävät vahvanasemansa hyvinvointimme peruspilarina”, arvioi LUT-yliopiston dekaani ja palkinnon asiantuntijaryhmän jäsen Riina Salmimies.
Kollin ja Salmimiehen lisäksi asiantuntijaryhmässä työskentelevät LAB-ammattikorkeakoulun puutekniikan lehtori Esa Mikkonen sekä LUT-yliopiston energiatehokkuuden professori Jero Ahola, erotustekniikan professori Mari Kallioinen-Mänttäri ja kehittämispäällikkö Päivi Saikko.
Myös nuorten kilpailu on käynnissä
Metsä360-kilpailu on nuorille suunnattu videokilpailu, jossa nuoria kannustetaan tuomaan esiin metsän arvoa. Kilpailuun voivat osallistua lukiolaiset, 2. asteen metsäoppilaitosten opiskelijat ja Suomen partiolaiset 30.9.2022saakka. Parhaaksi valittu video voittaa 3 000 euroa, toiseksi arvioitu 2 000euroa ja kolmanneksi arvioitu 1 000 euroa.
Lisätietoja:
Esko Kolli, asiamies, Marjatta ja Eino Kollin säätiö, 0500 712 458 [email protected]
Riina Salmimies, dekaani, LUT-yliopisto, 045 6310917, [email protected]
Metsä360-tunnustuspalkinto: https://www.lut.fi/metsa360/tunnustuspalkinto
Nuorten videokilpailu: https://www.lut.fi/metsa360/kilpailu