ajankohtaista

Kollin Säätiön ja LUT:n viisivuotishanke alkanut – katsaus alkuvaiheen kuulumisiin

Julkaistu:
24.6.2025
Tilaa uutiskirje
Jaa tämä artikkeli

Kollin Säätiö tukee vuosina 2025–2029 LUT-yliopiston erotustekniikan osastolla toteutettavaa laajaa tutkimuskokonaisuutta, joka keskittyy kestävien ja resurssitehokkaiden erotusteknologioiden kehittämiseen. Säätiön ja LUT-yliopiston välinen yhteistyö pohjautuu aiempaan menestyksekkääseen yhteistyöhön ja nyt käynnistynyt viisivuotinen hanke on luonteva jatkumo yhteiselle kehitystyölle. Hankkeen vastuullinen johtaja, Sami Virolainen, sekä hallintopäällikkö Kati Korhonen esittelivät hankkeen alkuvaiheen ajankohtaisen tilanteen Kollin Säätiön edustajille.

Tutkimuksen tavoitteet ja painopisteet

Hankkeen tavoitteena on kehittää kestäviä ja resurssitehokkaita erotusteknologioita erityisesti biojalostuksen, biopolymeerien ja vihreän prosessikemian alueilla. Tutkimuksen ytimessä ovat biojalostuksen sekä metsä- ja elintarviketeollisuuden prosessien uudistaminen. Erityistä painoarvoa annetaan myös teollisten sivuvirtojen hyödyntämiseen osana kiertotalouden ratkaisuja.

Rahoituksen sisältö

Kollin Säätiön rahoitus tukee alkuvaiheen kustannuksissa 4-5 tutkijatohtoritason kokeneen henkilön palkkaamista. Näistä tutkijoista on tarkoitus tulla tutkimusryhmien pitkäaikaisia resursseja ja alkuvaiheen jälkeen toimintaa on tarkoitus rahoittaa ulkopuolisella rahoituksella. Lisäksi rahoituksella katetaan kokeellisen tutkimuksen tarvikkeita, kansainvälisen tiedekonferenssin järjestäminen, neljä miniseminaaria sekä tutkijavierailuihin ja matkustukseen liittyviä kuluja.

Osana Kollin Säätiön ja LUT-yliopiston laajamittaista yhteistyötä jatkuu myös Metsä360-tunnustuspalkinto, joka on järjestetty jo viisi kertaa vuodesta 2020 lähtien. Tunnustuspalkinto tähtää suomalaisen metsän jalostusarvon kasvattamiseen ja vastuullisen biotalouden edistämiseen.

Tutkimusryhmät ja asiantuntijat

Tutkimusta johtavat professori Tuomo Sainio (biojalostuksen erotusteknologiat), apulaisprofessori Kristian Melin (prosessi- ja tehdassuunnittelu), professori Tuomas Koiranen (prosessisysteemit) sekä apulaisprofessori Rama Layek (biopolymeerit). Lisäksi mukana ovat tutkijaopettaja, dosentti Ikenna Akugwom ja tutkijatohtori Tiina Rissanen, jotka keskittyvät biomateriaalien vihreään prosessikemiaan ja membraaniteknologioihin.

Saavutuksia ja valmistuneet hankkeet

Tutkimushankkeessa on käynnissä useita uusia aloitteita. Uusi tutkijatohtorin paikka vihreän kemian alalle on avattu ja rekrytointi valmistuu kesän aikana. Professori Rama Layekin ryhmä käynnistää uuden tutkijatohtorin palkkaamisen lignoselluloosapohjaisten biotuotteiden kehittämiseksi. Lisäksi on käynnistynyt uusi projekti CO₂-talteenoton tutkimuksessa ja ensimmäiset koetoiminnot ovat jo meneillään.

Uudessa Ruokaviraston rahoittamassa hankkeessa tutkitaan hävikkimaidosta erotetun kaseiinin ja selluloosan hyödyntämistä, ja siihen liittyen on vireillä myös patenttihakemus. Bioöljyjen prosessointiin ja päästöttömään sellunvalmistukseen liittyvät tutkimukset ovat edenneet mallinnus- ja koevaiheeseen. Hankkeessa on jo julkaistu useita korkeatasoisia tieteellisiä artikkeleita ja lisää on odotettavissa kesän aikana.

Kollin Säätiön tuki mahdollistaa merkittävän panostuksen kestävään teknologiaan ja uuden tutkijasukupolven kouluttamiseen. Tutkimushankkeen sisällöt tukevat siirtymää kohti biotaloutta, kiertotaloutta ja päästöttömiä teollisia prosesseja, rakentaen pohjaa tulevaisuuden kestävälle yhteiskunnalle.

Valokuvia

No items found.
Jaa tämä artikkeli