ajankohtaista

Insinööriopiskelijalla mielenkiintoinen kesätyö Kollin Säätiön metsätiloilla

Julkaistu |

3.5.2022

Insinööriopiskelijalla mielenkiintoinen kesätyö Kollin Säätiön metsätiloilla

Metsätalousinsinööriksi Hämeen Ammattikorkeakoulussa Evon yksikössä opiskeleva Marie Rantanen on aloittanut neljä kuukautta kestävän työharjoittelun Kollin Säätiöllä.  Marien työharjoitteluun kuuluu metsävaratietojen päivittäminen ja metsien tilan kartoittaminen. Kollin Säätiön metsätilat sijaitsevat Päijät-Hämeessä ja omistuksessa on noin 1500 hehtaaria, joka koostuu noin 40 eri metsätilasta.  

Marie on alanvaihtaja maatalouspuolelta, hän on aikaisemmin toiminut hevosalalla ja pyörittänyt ratsastustallitoimintaa Tervakoskella 13 vuoden ajan.

”Insinööriopinnot käsittävät eri harjoitteluosuuksia. Viime kesänä suoritin toimihenkilöharjoittelun Luonnonvarakeskuksella ja nyt tuli tilaisuus asiantuntijaharjoitteluosuuden suorittamiseen Kollin Säätiöllä. Olen erittäin innoissani, harjoittelu kehittää käytännön osaamistani ja saan myös tietynlaista rutiinia metsässä tapahtuvaan arviointiin, eli tämä kehittää ”puusilmääni”. Saan Kollin Säätiöltä myös hyvää taustatukea, toimistolta löytyy asiantuntemusta ja apua, jos tulee ongelmia. Harjoittelunkesto on neljä kuukautta ja tavoitteenani on käydä läpi koko alue. Pääsääntöisesti olen metsässä koko ajan, vain tietojen tallennus tapahtuu toimistolla.” kertoo Marie

Marie hyödyntää työssään E-Tapion Forestkit-järjestelmää, josta löytyvät taustatiedot metsäsuunnitelmalle. ”Teen mittauksia metsässä ja vertaan niitä taustatietoihin, näiden pohjalta teen tarvittavat päivitykset. Saatua tietoa hyödynnetään metsänhoidollisiin toimenpiteisiin. Saadaan esimerkiksi selville ovatko taimet lähteneet hyvin kasvamaan tai vaivaako metsään mahdollisesti jokin tauti. Tuloksilla saadaan myös selville puuston järeys, mikä auttaa arvioimaan metsän arvoa.” jatkaa Marie

”Metsäarviointi on arvokasta työtä Kollin Säätiölle. Se edistää Säätiön metsätalouden suunnittelua pitkäjänteisesti ja taloudellisesti.” toteaa kiinteistöpäällikkö Lauri Kolli.

 

Lisätietoa Marjatta ja Eino Kollin Säätiö: Kiinteistöpäällikkö Lauri Kolli puh. 050 468 6096

Jaa tämä artikkeli